Blinejä, viinejä ja ystäviä

Pitkään haaveilemani blini-ilta toteutui ja slaavilaiset paastoon valmistautumisen herkut yhdessä viinien kanssa maittoivat läsnäolijoille.
Muiden vieraiden ja ystävien lisäksi oli pitkästä aikaa kiva nähdä myös Katria ja niin kovin rauhallista pikku-Nooraa.

Ruoka, jota riitti

Jo paistovaiheessa totesimme blinien syöjien jakautuvan selvästi kahteen koulukuntaan, isojen blinien ja lettupannulla paistettujen pikkublinien ystäviin. Itseäni en osaa vielä ensikertalaisena sijoittaa kumpaankaan ryhmään, mutta viimeiseksi blinikerraksi tämä ei itselläni varmasti tule jäämään.

Lättyjen lisukkeena pöydästä löytyi savuporoa, kylmäsavulohta, erilaisia maustettuja smetana-kerma kastikkeita, sienisalaattia, vihanneskermaviilikastiketta, avokadodippiä, rapuja.....

Kun on ensin päivällä, istuttuaan pari tuntia laiskana liikuntasalissa, ahtanut itseensä rasvaa tihkuvan pizzan, perään pussin karkkeja, colaa ja sitten notkuvan pöydän voissa paistettuja blinejä smetanasörsseleineen, ei paaston aloittaminen olisi lainkaan huonoin idea.
Tosin aamulla voi myös jatkaa siitä mihin illalla jäi - irtokarkkeihin - ja jättää paastot niitä oikeasti kaipaaville.

Illan viinit- kolme kovaa

Koska viinin juojia oli vieraista vai kolme, saatettiin valinta tehdä hyvinkin tutussa piirissä.
Illan aloitti Vicarage Lane - Pinot Noir eli asemansa valkoviinipuolella saavuttaneen Uuden-Seelannin Sauvignon Blancin tummempi sisko, VuodenViinit-kisan vuoden 2006 oman sarjansa nelonen.
Taaskaan ei tuo kaukainen saarivaltio pettänyt, ja aina ko. maan viinejä juodessani jaksan harmitella, miksen ymmärtänyt maata kierrellessäni olla vielä kiinnostunut maan hienosta viinikulttuurista.
Vicaragesta puuttui Tasmanian kollegaansa verrattuna selvät mansikan ja vadelman aromit, mutta maun kirkkaus, hapokkuus ja raikkaus olivat hyvin ominaisia eteläsaaren Marlborough- alueen viinille. Hyvä viini, tosin vielä tilausvalikoiman tuote, mutta onneksi on Kampin Alko ja hyvä ystävä, joka viinin sieltä toi!

Ruokaviininä joimme saman alueen valkoviiniä Montana Gisborne Chardonnay, josta löytyvät myös alueen tyypilliset ominaispiirteet. Chardonnay on ollut, ja on edelleenkin hyvin varma, joskin usein melko yllätyksetön valinta hyväksi ruokavalkkariksi.
Tällekin viinille on historian saatossa kertynyt kisakokemusta ja menestystä.
Suosittelen myös - jos valkkarit eivät vieroksuta. Ei suuria yllätyksiä kumpaankaan suuntaa, mutta erinomaisen raikas, hapokas ja hedelmäinen viini.

Illan tummuessa viinikaapistani kaivettiin kolmas kilpasarjalainen ja menestyjä, Aussi-viini, Peter Lehmans Barfossa shiraz. Sitä ehdin tosin maistaa vain yhden lasin, senkin jo varsin liikuttuneessa mielentilassa, joten sen arvostelu jääköön myöhemmäksi. Pinot Noiriin verrattuna tuntui shiraz tosin melkein kiisselin juomiselta, sen maun paksuuteen ja täyteläisyyteen viitaten.

Näitä illan viimeisiä laseja varten olisi ehkä hyvä olla kaapissa kolmilitrainen, pahvinen hätätönö, koska makuaisti ei aina ole näiden avaamishetkillä aivan virkeimmillään ja avattu pullo kun ei hyvänä kovin montaa arkipäivää kaapissa säily.

Aamu, vettä sataa, ulkona kadut lainehtivat ja aamiainen on syöty.
Olo on hiukan.... onneksi oli La Rossaa ;-¤
Olo tosin on onneksi kuulemma toisaallakin viinipöhö, joten yhdessä pöhöttymisen iloa näin telepaattisesti.
No, jos tässä nyt vain ottaisi rauhassa, niin kauan kunnes toimettomuuden tunne ahdistaa liikaa ja katsoisi sitten uuteen viikkoon, uusin silmin.
Kuinkahan monta päivää syön vielä eilisiä blinilisukkeita?


EDIT: >> Tässä vielä vuoden 2010 bliniviinijuttu
ja tässä 2011 juttu